JAAPERTIN KENNEL


Pentueet


Pennut

 ETUSIVU



 ESITTELY /  YHTEYSTIEDOT


 KOIRAT


 PENTUEET


 MUISTOISSA


 BLOGI / UUTISET


 VIERASKIRJA


Pennut kasvavat perheemme parissa ja tottuvat jo pienestä pitäen ihmisiin, toisiin koiriin ja kissoihin. Pennut luovutetaan uuteen kotiin eläinlääkärin terveeksi todettuina, kolmeen kertaan madotettuina ja mikrosirutettuina sekä rekisteröityinä.  
Uudet omistajat saavat mukaansa pentuoppaan hoito- ja ruokintaohjeineen sekä pienen pentupaketin. Lisäksi ilmaisen ensimmäisen vuoden jäsenyyden cairnterrierikerhoon.

Toivon kuulevani kasvattieni kuulumisia uusien perheiden parissa myöhemminkin.
Tukeni on myös käytettävissä koko kasvattieni eliniän.  
D-pentue

Emä Jaapertin Aada FIN26175/06 Kasvattaja, Jaana Hassinen, Omistajat Jaana Hassinen ja Pertti Suomalainen
Isä Heathermoor Kedalion FIN50192/07, kasvattaja Tiina Hirvonen, omistaja Mari Jonninen

Aadan ja Capon pennut syntyivät sunnuntaina 20.3.2011. Saldona on sama kuin Aadan ensimmäisessä pentueessa eli kolme poikaa; Daydream, Don Juan ja Don Quijote ja kaksi tyttöä; Dream Come True ja Dandelion.
Kaikki pennut ovat kovin terhakkaita koiran alkuja.
Pennuista enemmän tarinaa blogin puolella.
Kaikki pennut ovat löytäneet uudet kodit.
Tytöt lähtevät Joensuuhun ja Savonlinnaan, pojat puolestaan Taivalkoskelle, Ylämyllylle ja Kontiolahteen.


Capo-isä
Aada-äiti



D-pentue

Pennut melkein 6 vko


s. 20.3.2011    sukusiitosprosentti 2,96%  ::  isä 3 v 6 kk  ::  emä5 v 
Rek.numero Nimi Väri Näytt. Pent.      
FIN53630/07 isä HEATHERMOOR KEDALION vehnänvärinen SERT 3
FIN26175/06 emä JAAPERTIN AADA brindle VASERT 2
FI24189/11 uros JAAPERTIN DAYDREAM punabrindle Daydream
FI24190/11 uros JAAPERTIN DON JUAN punabrindle
Don Juan
FI24191/11 uros JAAPERTIN DON QUIJOTE punabrindle Don Quijote
FI24192/11 narttu JAAPERTIN DREAM
COME TRUE
vehnänvärinen Dream Come True
FI24193/11 narttu JAAPERTIN DANDELION vehnänvärinen Dandelion



C-pentue
Emä Jaapertin Aada FIN26175/06 Kasvattaja Jaana Hassinen, Omistajat Jaana Hassinen ja Pertti Suomalainen
Isä Leppäkujan Dumbledore FIN53630/07 Kasvattaja Tiina Niemeläinen, omistaja Maarit Poutanen

Aadan ensimmäinen pentue eli C-pentue syntyi 13.08.2009. Synnytys ja pentujen hoito sujui kuin vanhalta tekijältä. Pentujen hoitoahan Aada oli opetellut jo kissamme Nessun pentujen kanssa. Pentuja syntyi viisi; kaksi narttua Caisla ja Cisulina sekä kolme urosta; Cacara, Ceicari ja Calimero.


C-pentue

s. 13.8.2009    sukusiitosprosentti 1,40%  ::  isä 1 v 11 kk  ::  emä 3 v 5 kk
Rek.numero Nimi Väri Näytt. Pent.      
FIN53630/07 isä LEPPÄKUJAN DUMBLEDORE brindle VASERT 1
FIN26175/06 emä JAAPERTIN AADA brindle VASERT 1
FI46219/09 uros JAAPERTIN CACARA brindle Cero
FI46217/09 uros JAAPERTIN CALIMERO punainen ERI, VASERT Alex
FI46220/09 uros JAAPERTIN CEICARI brindle Oliver
FI46221/09 narttu JAAPERTIN CAISLA brindle Sylvi
FI46218/09 narttu JAAPERTIN CISULINA brindle EH Lara


B-pentue
Emä Vilpertin Yvette FIN42988/03 Kasvattaja Päivikki Lindberg Omistaja Jaana Hassinen
Isä Janettan Rasael FIN12180/06 Kasvattaja/om. Katja Juvonen

B-pentue syntyi 27.4.2008. Pentueessa on neljä urosta Bahus, Bamir, Buster ja Bertsi sekä kolme narttua Ballmira, Bellina ja Baulina.


B-pentue

s. 27.4.2008    sukusiitosprosentti 2,16%  ::  isä 2 v 7 kk  ::  emä 4 v 7 kk  
Rek.numero Nimi Väri Näytt. Pent.
FIN12180/06 isä FIN MVA JV-06 JANETTAN RASAEL punainen FIN MVA 9
FIN42998/03 emä VILPERTIN YVETTE ruskea brindle SERT 2
FIN30404/08 uros JAAPERTIN BAHUS punainen Aatu
FIN30405/08 uros JAAPERTIN BAMIR punabrindle Bami
FIN30407/08 uros JAAPERTIN BERTSI brindle Boris
FIN30406/08 uros JAAPERTIN BUSTER punainen Turo
FIN30408/08 narttu JAAPERTIN BALLMIRA

Eevin kuulumisia
punabrindle ERI Eevi
FIN30410/08 narttu JAAPERTIN BAULIINA punabrindle Milli
FIN30409/08 narttu JAAPERTIN BELLINA brindle Nelli



A-pentue
 

Jaapertin kennelin ensimmäinen pentue syntyi 14.03.2006.

emä Vilpertin Yvette
FIN42998/03 kasvattaja Päivikki Lindberg, omistaja Jaana Hassinen
isä Tiny Toon's Droll Stranger FIN42123/99 kasvattaja Tarja Savinainen, omistaja Harri Mattsson

Pentuja syntyi kolme; 1 tyttö Aada ja 2 poikaa Aapo ja Aatu. Synnytys meni ensikertalaiselta tosi hyvin. Oona hoiti kaiken esimerkillisen hyvin. Minua jännitti tosi paljon, olin ottanut talviloman juuri sille viikolle jolle laskettu aika oli. Niinpä pystyin olemaan Oonan seurana ensimmäisen viikon.

A-pentue

s. 14.3.2006    sukusiitosprosentti 1,71%  ::  isä 6 v 4 kk  ::  emä 2 v 6 kk
Rek.numero Nimi Väri Näytt. Pent.
FIN42123/99 isä FIN MVA RU MVA TINY-TOON'S DROLL STRANGER punainen FIN MVA 5
FIN42998/03 emä VILPERTIN YVETTE ruskea brindle SERT 2
FIN26176/06 uros JAAPERTIN AAPO punabrindle  Aapo  
FIN26177/06 uros JAAPERTIN AATU punabrindle Aatu
FIN26175/06 narttu JAAPERTIN AADA brindle VASERT 1 Aada
 



          Sivun alkuun
Tekijänoikeudet © Jaapertti